Taas on saanut tällä viikolla nauttia toistaiseksi erittäin hyvin menneistä treeneistä.
Tiistain treenien jälkeen, keskiviikkona, tuntui siltä ettei mahdu omiin nahkoihinsa ja torstaina näytti ensin siltä, että treenit jää kokonaan väliin, mutta ehdin kuitenkin pujahtamaan salille hieman ennen yhdeksää, kun salin ovet menevät lukkoon. Ja voi jumaleissön mitkä treenit sainkaan vedettyä. Alkaa olla kroppa tottunut jo tähän kuumuuteen ja taas tuli todistettua miten paljon vetreämpi sitä illalla on kuin aamulla.
Tiistai
Lähdetään kuitenkin liikkeelle tiistain aamupäivän treeneistä.
Maastavedossa meni oikein kivasti, tein normaalin kahden sarjan sijaan kolme sarjaa. Jalkaprässissä sama juttu, tällä kertaa piti lisätä painoja 10 kg, eikä tuo nyt pahalta tuntunut, en kuitenkaan lähtenyt hurhastelemaan. Sillä en halunnut ihan älytöntä jumia jalkoihin.
Vinopenkissä oli myös lisäkiloja, molemmissa lapioissa 4 kiloa lisää edelliseen kertaan, joten hieman jännitti miten käy. Kaksi ekaa sarjaa kuitenkin lupasi hyvää, molemmilla kadeksan toistoa ja kolmaskin meni oikein kivasti, sillä seitsemän toistoa. Neljäs oli sitten enää kosmetiikkaa, neljän toiston verran, mutta tästä on todella hyvä lähteä taas parantamaan.
Olankohautuksessa meinasi olla hieman ongelmia, kun kämmenet olivat ihan tulessa maven jäljiltä. Ote ei meinannut pitää ja kämmeniin sattui kovin paljon. Sama ongelma tuli myös hauiskääntöihin, joita aluksi jouduin tekemään suoralla tangolla. Kolmannen sarjan pääsin tekemään mutkatangolla, mutta unohdin pitää riittävän pitkän palautumisen eli 2 min, joten sarja jäi tyngäksi. Tästä kimpaantuneena tein vielä viidennen sarjan saadakseni kaiken ylimääräisen puristettua pois.
Alla vielä treenit kokonaisuudessaan:
Maastaveto 8 x 180 kg, 8 x 180 kg, 6 x 180 kg
Jalkaprässi 12 x 200 kg, 12 x 200 kg
Vinopenkki käsipainoin 8 x 30 kg, 8 x 30 kg, 7 x 30 kg, 4 x 30 kg
Olankohautus Smith-telineessä 10 x 110 kg, 10 x 110 kg, 10 x 110 kg, 8 x 110 kg
Hauiskääntö tangolla 10 x 40 kg, 10 x 40 kg, 6 x 40 kg, 8 x 40 kg, 5 x 80 kg
Pohjenostot prässissä 20 x 130 kg, 17 x 130 kg
Polvien nosto roikkuen 25, 23 (ote lipesi), 16
Hiki virtasi vuolaasti ja lopussa polvien nostot meinasivat olla todella hankalia johtuen kämmenien kivusta ja hiestä.
Torstai
Kuten jo mainitsin, ensin meinasi jäädä treenit väliin, mutta päätin lopulta vielä pitää kiirettä ja pujahtaa salille ennen kello yhdeksää ja ovien lukkiutumista.
Voi pojat, miten riittikään virtaa ukossa. Meillä oli vieraita illalla käymässä ja tuli syötyä hyvin ja sen jälkeen juotua muutama kuppi kahvia, joten salilla olin ihan täpinöissäni. Lisäksi päivällä tuli käytyä lasten kanssa rannalla ja itsekin uitua jonkin verran, niin tuntui, että paikat oli todella hyvin jo valmiiksi auki.
Kyykyt lähtivät erittäin hyvin liikkeelle. Otin ensin pienet lämmöt prässissä, odottaessa vuoroani kyykkyräkkiin. Ensimmäisellä sarjalla meni täydet kymmenen, joka oli jo sinänsä mukava juttu, mutta se, että viimeiselläkin sarjalla sai parannettua vielä kahdella toistolla, oli lähinnä se mikä tässä ilostutti kovasti.
Penkkipunnerruksessa homma lähti sitten lapasesta ihan täysin. Ajattelin ensin, että jos ensimmäisellä sarjalla saisi parannettua parilla toistolla, eli täyden kympin sarjan, niin se olisi jo kiva lisä. Mutta kun täydet kymmenen toistoa tulivat parilla seuraavallakin sarjalla, niin olin aivan haltioissani. Viimeiselläkin meni vielä yhdeksän toistoa, joten aivan sama vaikka treenit olisivat päättyneet tähän, niin olisin julistanut itseni voittajaksi!
Kulmasoutukin lähti mukavasti liikkeelle. Sitten toisen sarjan päätin tehdä vastaotteella, jotta saisi hieman erilaista vastetta, taas tuli vaan liian lyhyt palautuminen sarjojen välillä. Kolmas sarja taas myötäotteella ja viimeinen vastaotteella. Hyvin tuntui painot nousevan, kun ottaa huomioon, että painoa oli taas 10 kg enemmän kuin edellisen kerran.
Pystypunnerruksessa oli myös vähän sama fiilis kuin penkissä, jotenkin sitä vaan sai puristettua myös kahdella viimeisellä sarjalla kahdeksan toistoa, joka vain lisäsi sitä hyvää oloa.
Pohkeissa tajusin, miten paljon vaikuttaa, kun on koko päivän liikkunut ja jalat on jo hyvin auki. Monesti aamutreeneissä tuntuu jotenkin vaikealta ja kuten taisin viimeksi mainita, niin pohkeet junnaavat hieman paikoillaan. No, tällä kertaa mentiin sitten eteenpäin taas kivasti.
Loppuun vielä vatsat ja aivan fiiliksissä kotiin!
Tässä vielä tarkat faktat:
Kyykky 10 x 120 kg, 8 x 120 kg, 6 x 120 kg, 6 x 120 kg
Penkkipunnerrus 10 x 80 kg, 10 x 80 kg, 10 x 80 kg, 9 x 80 kg
Kulmasoutu tangolla 10 x 120 kg, 6 x 120 kg (vastaote), 8 x 120 kg, 7 x 120 kg (vastaote)
Pystypunnerrus 10 x 45 kg, 8 x 45 kg, 8 x 45 kg, 8 x 45 kg
Pohjenostot istuen Smith-telineessä 20 x 150 kg, 18 x 150 kg
Vatsarutistus vinopenkissä kiertäen 20 x 10 kg, 20 x 10 kg
Perjantai
Mikä päivä! Aivan loistava sää ja meillä oli äidin työpaikan mökki varattuna koko perheelle, ja mukana oli äiti ja isä sekä myös siskon perhe. Vedessä tuli oltua todella paljon ja hieman siinä tuli treenattua myös räjähtävyyttä, alla olevan kuvasarjan mukaisella tyylillä.
Homman nimi oli "Yppää!", kuten pieni tyttö asian ilmaisi. Liike lähti kyykystä ja päättyi samaan asentoon.
|
Ilmaan! |
|
Koppi! |
|
Ja kyykkyyn! |
Tämä päivä kyllä kieteytti toistaiseksi loistavasti koko loman. Perheen ja lasten kanssa vietettyä laatuaikaa nauttien samalla mitä ihanimmasta säästä. Tämä maistuisi niin paljon useamminkin.