Elämän pieniä iloja

Oli aivan mahtavaa päästä viime lauantaina treenaamaan salille vaimon kanssa. Lapset olivat vanhemmillani hoidossa ja pääsimme viettämään päivää ja iltaa ihan kahden kesken.

Alkuillasta suuntasimme salille, jossa toki iso osa treenistä meni molempien treenatessa omissa oloissaan, mutta kyykyn osalta hieman sparrasin ja kannustin rouvaa. Jos ei muuta niin hän ainakin valitti pari päivää sen jälkeen kipeitä jalkojen lihaksia. Minkä luonnollisesti otin heti hyvänä asiana, treeni meni sinne minne pitikin.

Rytmi sekaisin

Niinkin pieni muutos, kuin kellon siirtäminen tunnilla taakse päin, voi vaikuttaa yllättävän paljon. Olen ollut koko viikon kovin väsynyt iltaisin. Maanantaina meinasi olla todella haastellinen treeni, kun olin salilla joskus illalla puolen yhdeksän jälkeen.

Treenistä jäi tunne, että ainoastaan etukyykky ja kulmasoutu menivät toivotulla tavalla, mutta todellisuudessa ainoat liikkeet jotka eivät menneet toivotun mukaan, olivat penkki ja pystypunnerrus. Penkki etenkin näistä on se liike, joka paljolti määrittää sen fiiliksen mikä treenistä jää.

Tässä tapauksessa treenistä jäi heti tunne, että ei tullut mitään eikä millään.

Jatkosuunnitelmat

Nyt on tullut pari viikkoa jo treenattua aktiivisemmin muutakin kuin salilla, salibandyä ja jääkiekkoa, ilman mitään selkäkipuja, joten aika luottavainen olen jatkon suhteen.

Viime viikolla tosiaan varmistui myös se, että ei tarvitse lähteä leikkaamaan selkää. Pullistuma on alimmassa nikamavälissä ja lääkärin mukaan 19/20 tapauksesta saadaan hoidettua kuntoon ilman leikkausta.

Ensi viikolla alkaa fysioterapia, jonka tarkoitus on päästä kaikista hermosto-oireista eroon, joita siis ei juurikaan muutenkaan ole ollut enää viimeaikoina. Toisinaan pientä kiristämisen tunnetta, mutta väittäisin, että hyvin tuo on lähtenyt tervehtymään omalla treenilläkin. Ideana on siis saada pullistuma painettua takaisin nikamaväliin.

Nyt olen pikkuhiljaa päässyt kiinni samaan treenitahtiin ja tulokset lähestyvät sitä, mitä ne olivat ennen välilevyn pullahdusta. Yritän pitää liikeet mahdollisimman puhtaina ja oikeaoppisina, jotta välttyisin turhilta riskeiltä. Vyöstä on ollut paljon apua.

Homma, puuhaa ja touhua

Onpahan tullut taas urheiltua - viime tostaina oli salipäivä, perjantai meni levätessä ja lauantaina oli salibandykauden avaus, johon pääsin kuin pääsinkin osallistumaan. Ja ilman mitään jälkiseuraamuksia.

Alunperin oli tarkoitus käydä salibandykauden avauksen jälkeen vielä salilla, mutta enpä ehtinyt kun piti ruokkia perhekin.

Sunnuntaina olikin sitten taas säbätreenit.

Toisin sanottuna edellisen maanantain jälkeen olen ehtinyt pitää yhden totaalisen lepopäivän.

Nyt näyttää siltä, että tiistai tulee olemaan seuraava lepopäivä, sillä jääkiekkovuoro näyttäisi olevan täynnä. Pidän nimeäni silti vielä listassa siltä varalta, että joku päättää keksiä muuta tekemistä tiistai-illakseen.

Ja vaihteeksi tarinaa selästä

Sain viime viikolla postia radiologilta. Sikäli kun ymmärsin kieltä jota lausunnossa käytettiin, on minulla alaselässä keskikokoinen hieman oikealle suuntautuva hermoa puristava välilevytyrä. Tämä aiheuttaa kiristämisen tunteen oikeassa jalassa, mutta ei onneksi ainakaan toistaiseksi mitään kipuja.

Tiistaina on kuitenkin tarkoitus mennä juttelemaan lääkärin kanssa siitä, mitä tehdään seuraavaksi ja miten selkää kuntoutetaan.

Lähinnä kai tässä on riskinä, että puristuksissa olevaan hermoon tulee pysyvä vaurio, mikäli pullistumaa ei saada jotenkin korjattua.

Oman kunnon testailua

Nyt on tullut koitettua taas vähän eri harrastuksia useamman kuukauden jälkeen.

Tiistaina päätin rohkaistua ja lähteä koittamaan jääkiekkoa pitkästä aikaa. Sinänsä ei paras päivä innostua, kun tiistain jäävuoro on ollut perinteisesti se kovavauhtisin vuoro, mutta se nyt sattui olemaan omaan aikatauluun sopiva vuoro.

Vastoin odotuksia vuoro meni ihan kivasti, lukuunottamatta sitä tosiasiaa, että jalkani olivat ensimmäisen kahdenkymmenen minuutin jälkeen aivan hapoilla. Tuntui, että reidet turpoavat niin etteivät ne mahdu enää pelihousuihin. Tässä saattoi olla vaikutusta myös maanantain etukyykkytreenillä... Mutta muuten siis ihan kivasti. Kyllä ne jalat siitä sitten alkoivat taas tottua rääkkiin, kun pahin meni ohi. Pari kertaa tasapaino petti turhan herkästi, mutta menköön se nyt pitkän tauon piikkiin.

Jäävuoron jälkeen sitten vielä venyttelyt. Yritin erityisesti oikeaa jalkaa venytellä, jotta hermo ei kiristäisi niin pahasti.

Keskiviikkona sitten taas hieman tunnustelin rankani tilannetta ja oikean jalan hermotuntumaa, mutta mitään erikoista ei ollut. Hieman jossakin vaiheessa päivää taas palavereissa istumisen jälkeen tuntui kiristystä, mutta sen sai pois, kun kävi hieman jaloittelemassa lounaalla.

Illalla sitten olikin taas salibandytreenit edessä. Meillä alkaa kausi tulevana viikonloppuna, mutta en oikein ole uskonut, että tulisin pelaamaan vielä tulevissa peleissä. Nyt kuitenkin treenien jälkeen hiemaan alkaa tuntua siltä, että ehkä kuitenkin voisi osallistua peleihin, kun kerran ei ole tullut mitään takapakkia.

Seuraavaksi on taas vuorossa torstain punttitreeni. Perjantaina olisi mahdollisuus taas kiekkoilla, mutta taidanpa ottaa lepopäivän, sikäli kun meinaan lauantaina käydä pelaamassa pari peliä salibandyä. Yhdet punttitreenitkin olisi vielä saatava lauantaille.

Tällä hetkellä taas tuntuu, että elämä hymyilee. Ainoa epävarmuutta aiheuttava piste on ensi viikon lääkärikäynti. Toivon todella, että kuvissa ei ole mitään suurempaa ongelmaa nähtävissä.

Treenit hyvässä vauhdissa, silti jännittää

Jännittää?

Mikä se nyt voisi jännittää... No, diagnoosihan se vähän jänskättää. 

Kipuja ei ole ollut. Magneettikuvissa kävin viime viikolla torkkumassa vartin verran ja lääkäriltä lääkärin kanssa katsellaan hoitolinjauksia syysloman jälkeen. Tästä vedin sen johtopäätöksen, ettei nuo nikamat tai niiden välit ihan täysin kunnossa ole. Toisaalta voihan ne ollakin, mutta hermojen kireyteen pitää löytää jokin lääke, jumppa todennäköisesti. En kuitenkaan saanut mitään urheilukieltoa, joten salilla käyminen jatkuu, ainakin toistaiseksi.

Treenit

Treenaaminen sentään on nyt vihdoin ihan hyvässä vauhdissa. Viime viikolla kävin jopa koittamassa salibandyä joukkueen treeneissä pitkän tauon jälkeen. Juoksentelu pallon perässä aiheuttu hieman seuraavana päivänä taas kireyttä, mutta eipä juuri muuta. Siitä selvisi venyttelyllä.

Tällä viikolla olen harkinnut kiekkoilua, todella pitkästä aikaa. Kiekkoilussa on se hyvä puoli, että ainakaan selkäranka ei saa samanlaista ryskettä kuin juostessa.

Lauantaina tuli tehtyä kyykkyäkin jo 130 kilon sarjapainoilla, ei mitään superpitkää sarjaa, mutta kolme viiden toiston sarjaa kuitenkin. Ja mikä parasta, pääsin ihan alas asti ja vielä ylös ilman minkäänlaista kipua tai kiristämisen tunnetta. Enkä nyt tietenkään heittänyt kylmiltään tankoon täysiä painoja, vaan lähdin ihan pelkällä tangolla liikkeelle ja lisäsin painoa ensin 90 kiloon ja sitten 110 kiloon ja siitä edelleen 130 kiloon.

Maanantaitreenit taas hieman samalla kaavalla. Etukyykkyä 90 kilolla. Etukyykkyyn jotenkin suhtautuu väärin, kun aina ajattelee, että se on jotenkin helpompaa, kun käytettävät painot ovat pienemmät. Sitten onkin aivan sippi viimeisen sarjan jälkeen.

Selkäliikkeenä oli tänään kulmasoutua ja sitä tein ensimmäisen kerran pipin jälkeen tangolla, ja ilman mitään kipuja taaskin.

Ainoa liike, jossa tuntui venytystä oikean jalan hermossa, oli vinopenkillä tehty vatsarutistus. Mikä oli sinänsä aika mielenkiintoista, enkä ymmärrä miksi juuri siinä liikkeessä.

Nyt kuitenkin mennään näillä pelimerkeillä ja yritetään tehdä kaikkea mitä pystyy tehdä.

Treenin syrjässä kiinni

Ei ole oikein ollut fiilistä kirjoitella viime viikkona. Treenifiilistä sen sijaan olisi riittänyt, mutta kunto on ollut vaihtelevaa. Kirjoitusfiilis on ollut kadoksissa kadonneen kunnon myötä.

Edelleen tuntuu kiristystä, etenkin autoilun jäljiltä pakarassa ja takareidessä. Viime viikolla lämmittelynä juoksin viisi minuuttia ja varpaista lähti tunto, joten ei tässä nyt vielä täysin iskussa olla, mutta parempaan suuntaan.

Kävin myös hermoratatutkimuksessa, joka käytännössä tarkoitti pieniä sähköiskuja jalkaan, sekä neulanpistoja. Kaikki oli sen mukaan kunnossa, eikä ainakaan mitään pysyviä vaurioita ole päässyt syntymään. Sen kyllä jo osasin arvata itsekin. Syynä tutkimukseen taisi olla se, ettei lääkärini löytänyt kummastakaan polvesta refleksiä, vaikka paukutteli usempaan otteeseen vasaralla polvia.

Kivusta en kuitenkaan varsinaisesti ole viime aikoina kärsinyt, ainakaan selän osalta. Lähinnä ärsyttävää kiristävää tunnetta, josta voi päätellä, että jostakin kohti hermoa puristaa.

Hidasta toipumista

Nyt pari viimeistä viikkoa on jo päässyt treenaamaan aika mukavasti ja nyt voi taas hakea jo kehitystäkin.

Viimeisimmässä treenissä pääsi jopa tekemään etukyykkyä ihan kunnolla kyykkyyn asti ja mikä mukavinta, pystyi jopa ponnistamaan painojen kera takaisin ylös.

Maastavetoakin sain jo viime torstaina hieman tehtyä. Olen sitä jo testannut aiemminkin, mutta en kunnon kuormalla, sillä ponnistaessa yleensä hermo on aiheuttanut sen verran kipua jalkaan, ettei tee mieli ottaa turhia riskejä. Viime torstaina tosiaan jo sai tankoon ladattua 160 kiloa ja kolme sarjaa, pari sarjaa kymmenellä toistolla ja viimeinen kahdeksalla.