Ensin harmitti kyykky, ei edelleenkään pääse tekemään takakyykkyä. Etukyykyssä taas 130 kg tuntuu olevan nyt mahdotonta ylittää. Pari toistoa meni, mutta ei kolmea millään. Tein sitten lämmittelyissä 3 x 120 kg ja tuon parin 130 kilon toiston jälkeen vielä pari kolmen sarjaa 120 kilolla.
Penkki meni ensin hyvin. Oli tarkoitus tehdä työsarjoina 3 x 87.5 kg, 3 x 97.5 kg ja 3 x 110 kg. No, pari ekaa sarjaa meni kivasti. Kolmas meni suorastaan loistavasti, kunnes tajusin, että tangosta puuttui 10 kg... Ei muuta kuin painoja lisää ja pieni tauko.
Eihän siitä enää mitään tullut, jotenkin ajatus katosi koko hommasta. Kaksi kertaa yritin lähteä tekemään sarjaa, mutta ihan ponnettomia yrityksiä. Kyllä jäi ottamaan otsalohkoon.
Alkuviikko on mennyt muutenkin ihmeellisen puutumuksen kanssa taistellessa. Maanantaina piti mennä pelaamaan kiekkoa, mutta olin niin poikki työpäivän jälkeen, että totesin, ettei ole mitään järkä lähteä ajamaan 45 km suuntaansa hallille. Olisin nukkunut rattiin.
Sähläystä
Kaiken lisäksi tajusin töissä vasta iltapäivällä, että minulla oli varattu huomiseksi koko päivä Espoossa. Tämä sai pasmat ihan sekaisin, en ollut ollenkaan varautunut moiseen. Onneksi kyseessä oli koulutus, josta järjestetään toinen osa elokuussa, joten sain siirrettyä oman koulutuspäiväni sinne.Töissä on ollut viime aikoina aika hektinen meno ja jotenkin tuntuu, että se alkaa vaikuttaa nyt kaikkeen tekemiseen.
Loma lähestyy, mutta pitäisi vielä saada itsestä kaikki irti reilun parin viikon ajan, joten ei olisi varaa puutua kesken kaiken.